Der keller des grossvaters des mörders mp / käännöksiä / Artmann

H. C. ARTMANN

Murhaajan isoisän kellari

Murhaajan isoisän kellarissa on ikkunaa muistuttava aukko, jonka kautta päivänvalo lankeaa; ihmiset kurkkivat siitä toisinaan sisään, mutta eivät näe mitään.

Usein kurkkii myös murhaajan isoisä aukosta ulos; hän näkee silloin vihannestarhan ja vähän peltoa.

Murhaajan isoisän kellarissa on jäänteitä egyptiläisestä kokoelmasta ja joitakin hyllykköjä viinipulloille.

Murhaajan isoisän kellari on kellari, johon ei näe sisään, mutta josta näkee hyvin ulos.

Murhaajan isoisä riisuu sisäkenkänsä ja laittaa jalkaansa sammakonvihreät kumisaappaat.

Hän tallustaa vihannestarhan poikki sotkeakseen pojanpoikansa jättämät punaiset jäljet.

Pellolla on vartiomiehen koppi, joka on yhteydessä murhaajan isoisän kellariin maanalaisen käytävän kautta.

Murhaajan isoisän egyptiläisen kokoelman jäänteet ovat peruja murhaajan isoisän isoisältä; skarabeita on koko joukko pölyttyneen lasin takana.

Maanalaisessa käytävässä murhaajan isoisän kellarin ja vartiomiehen kopin välissä on salpietaria, tihkuneen virtsan lätäköitä, valkoisia hämähäkkejä, melkein valkoisia maasiiroja ja maan kosteuden kokonaan pehmentämät rypistyneet poliisisanomat.

Murhaajan isoisän pojanpoika on murhaaja, hänellä olisi muutamia ihmisiä tunnollaan, mutta ei oikeasti ole, koska hänellä ei ole omaatuntoa – sellainen vaikuttaa hänestä arvottomalta.

Murhaajan isoisä puuhailee kellarissa numeroimalla isoisänsä egyptiläisen kokoelman jäänteitä.

Murhaajan isoisän pojanpoika pyyhkii pölyt takistaan, pesee kätensä ja vaikenee itsepintaisesti.

Vuosien 2850 ja 2650 välillä on thiniittikausi, murhaajan isoisän kellari on noin kaksi metriä maanpinnan alapuolella, murhaajan uhrit lepäävät tummissa puvuissa, murhaajan isoisällä on harkitsematon sana kielen päällä.

Rotta.

Sivistykseltä saamme takkeja, housuja, kenkiä; lehdistöltä saamme otsikoita, hauskoja vitsejä, ilmoituksia; historialta saamme uutisia pimeästä muinaisuudesta, epämääräisiä aavistuksia, monia tulkintoja.

Murhaajan isoisä puhaltaa paksun pölyn vitriinin yläpinnalta; sähkövalo loistaa harvan metalliverkon takana.

Nyt kuu nousee korkealle!

Rautatieasemalla matkustajat ja konduktööri nousevat junasta: on jo aivan hiljaista pimeällä kujalla, vain siellä täällä rahisee sora.

Murhaajan isoisän kellari on hyvin muurattu kellari: punaiset, ei lainkaan huokoiset tiilet, sementtilattia, tästä päivästä lähtien taas kunnolla lakaistu, vitriinien lasit kirkkaat, jäännöskokoelma oivallisen valaistuksen ansiosta hyvin nähtävissä — murhaajan isoisä hautoo mielessään opastettujen iltakierrosten järjestämistä.