Maria Egyptiläisen tarina

Maria Egyptiläinen oli 400–500-luvuilla elänyt erämaaäiti, joka on sekä roomalaiskatolisen että ortodoksisen kirkon pyhimys. Hänen muistopäivänsä ovat huhtikuun alussa, ortodokseilla häntä muistetaan myös suuren paaston viidentenä sunnuntaina. Maria kertoi tarinansa ennen kuolemaansa isä Zosimakselle ja suullisena periytyneen kertomuksen kirjoitti muistiin 600-luvulla Sofronios Jerusalemilainen.

Maria Egyptiläinen oli lukutaidoton maalaistyttö, joka karkasi vanhempiensa luota Aleksandriaan 12-vuotiaana. Siellä hän viehättyi irstaaseen elämään, lihallisiin nautintoihin ja viiniin. Hänen elämäänsä hallitsi kahlitsematon ja kaiken voittava himo, hillitsemätön nautinnon tavoittelu. Monesti hän ei edes ottanut miehiltä rahaa vaan hankki elantonsa kerjäämällä ja pellavaa kehräämällä. Seitsemäntoista vuotta näin elettyään hän eräänä päivänä kohtasi joukon egyptiläisiä ja libyalaisia, jotka olivat kiiruhtamassa kohti satamaa. Hänelle kerrottiin, että nämä olivat pyhiinvaeltajia matkalla Jerusalemiin viettämään Ristin ylentämisen juhlaa. Palasia siitä rististä, jolle Jeesus oli ristiinnaulittu, tuotaisiin nähtäville Pyhän haudan kirkossa Golgatalla. Hetken mielijohteesta Maria päätti liittyä seurueeseen. Rahattomana hän tarjosi itseään häpeämättömästi miesten käyttöön matkan ajaksi ja sai näin paikan laivassa. Myöhemmin hän kauhisteli sitä, millaisiin irstailuihin hän pystyi nuo kokemattomat nuorukaiset pakottamaan.

Jerusalemissa hän kyltymättömänä käytti juhlaa edeltävät päivät viettelemällä kaupungin asukkaita. Mutta Ristin ylentämisen päivän valjetessa hänen askeleensa veivät kohti Pyhän haudan kirkkoa. Kun hän toisten mukana yritti astua sisälle, hän ei siihen pystynytkään. Jokin voima ikään kuin pysäytti hänet kynnykselle ja esti hänen pääsynsä pyhän ristin luokse. Monta kertaa hän yritti, käytti kyynärpäitään, tuuppi ja tuli tuupituksi, mutta kynnystä, jonka yli toiset niin helposti kulkivat, hän ei pystynyt ylittämään. Uupuneena hän astui syrjään, lepäsi ja vähitellen ymmärsi, millainen ihminen hän oli, millaisia tekoja tehnyt ja miksi sisäänpääsy oli häneltä kielletty. Hän itki. Hänen yläpuolellaan oli Jumalanäidin ikoni, jolta hän rukoili mahdollisuutta astua sisälle ja nähdä pyhä ristinpuu. Hän lupasi luopua entisestä elämästään ja maailman houkutuksista ja mennä mihin tahansa, minne Neitsytäiti hänet johdattaa. Kun hän nyt yritti astua kirkkoon, hän pääsi sisään vaikeuksitta. Hän näki pyhät ihmeet, polvistui, rukoili ja suuteli kivilattiaa. Palattuaan ikonin luo hän kuuli äänen, joka kehotti häntä ylittämään Jordanin.

Kirkon ulkopuolella hän kohtasi muukalaisen, joka katsoi häntä ja antoi hänelle kolme kolikkoa. Niillä Maria osti itselleen kolme leipää. Päivän vaellettuaan hän tuli Jordanin rannalle Johannes Kastajan kirkkoon, jossa hän nautti pyhän ehtoollisen. Aamulla hän jatkoi matkaansa syvälle autiomaahan ja aloitti siellä kamppailunsa kiusauksia vastaan. Väkivaltaiset ajatukset, mielettömät halut ja intohimot velloivat hänen mielessään. Nälissään hän muisteli Egyptin lihapatoja ja kalavateja, janoisena hän kaipasi viiniä, jota oli niin rakastanut. Hänen vaatteensa olivat kuluneet pois ja alastomana hän lauleli yksinään erämaassa riettaita lauluja. Aina hän kuitenkin onnistui rukoilemalla karkottamaan nuo ajatukset ja saavuttamaan hetkellisen valaistuksen ja tyyneyden. Seitsemäntoista vuoden kuluttua kiusaukset lakkasivat ja hän sai pysyvän sisäisen rauhan. Hän eli vielä kolmekymmentä vuotta yksin autiomaassa, näkemättä yhtään ihmistä ja yhtään elollista olentoa. Hänen mukanaan tuomansa leivät eivät olleet riittäneet moneksikaan vuodeksi ja hän ravitsi itseään sillä vähällä, minkä saattoi erämaasta löytää.

Eräässä Palestiinan luostarissa oli lapsuudestaan saakka elänyt isä Zosimas, nyt maineikas askeetti ja opettaja, jota 53 vuoden iässä oli alkanut vaivata ajatus, että hän oli kaikessa täydellinen eikä tarvinnut kenenkään neuvoja. Hän kyseli itseltään, pystyisikö yksikään munkki maan päällä osoittamaan sellaista asketismia, jota hän ei ollut vielä täyttänyt. Löytyisikö autiomaasta ihmistä, joka olisi häntä edistyneempi? Silloin hänelle ilmestyi enkeli, joka kehotti häntä lähtemään luostariin Jordanin rannalle. Zosimas noudatti enkelin sanoja ja löysi syrjäisen luostarin. Siellä oli tapana, että veljet vaelsivat pääsiäistä edeltävän suuren paaston ajaksi yksinään erämaahan ja elivät hiljaisuudessa, kenellekään puhumatta ja toisiaan karttaen, rukoillen ja paastoten.

Kaksikymmentä päivää myös Zosimas kulki yhä syvemmälle autiomaahan. Kun hän pysähtyi taas hetkeksi levähtämään, hän oli näkevinään iholtaan tumman, ihmistä muistuttavan hahmon, joka pakeni häntä. Zosimas juoksi hahmon perään, tavoitti hänet ja kohtasi näin Maria Egyptiläisen. Zosimaksen hartaasti häntä pyydeltyä ja pitkään epäröityään Maria kertoi hänelle elämäntarinansa ja pyysi Zosimasta tapaamaan hänet uudelleen vuoden kuluttua Jordanvirran rannalla. Heidän sitten kohdatessaan Maria nautti Zosimaksen tuoman pyhän ehtoollisen. Näiden kahden tapaamisen aikana Zosimas sai todistaa useita Marian ihmetekoja. Jälleen vuotta myöhemmin Mariaa etsiessään Zosimas löysi hänet kuolleena paikasta, jossa he olivat ensimmäisen kerran tavanneet. Viimeisenä ponnistuksenaan Maria oli piirtänyt hiekkaan kirjoituksen, jossa ilmaisi nimensä ja pyysi Zosimasta hautaamaan hänet sille paikalle. Maaperä oli kuitenkin kuivaa ja kovaa eivätkä Zosimaksen voimat riittäneet. Silloin paikalle ilmestyi leijona, joka käpälillään kaivoi Marian haudan.


Matti Pusa 2011 (Teksti on kirjoitettu Henry Wuorila-Stenbergin näyttelyyn Galleria Anhavassa 10.2-6.3.2011)